Juho Nokelainen Aktiivitilojen tiimiin

Kiinteistösalkun kasvaessa Aktiivitilat on hankkinut joukkueeseensa vahvistusta. Tuoreimpana tiimin jäsenenä on juuri työt aloittanut diplomi-insinööri Juho Nokelainen.

Kiinteistöalalla Juho on aloittanut vuonna 2014 Green Building Partnersilla, jossa hänen työnkuvaansa kuuluivat kiinteistöverojen, ympäristöluokitusten ja hiilijalanjälkilaskennan asiantuntijatehtävät.

Vuoden 2017 loppupuolesta eteenpäin Juho työskenteli PwC:llä kiinteistötransaktiotiimissä taloudellisten due diligence -töiden parissa ja oli kehittämässä yrityksen kiinteistöveropalveluita.

Koulutukseltaan hän on kiinteistötalouden diplomi-insinööri Aalto-yliopistosta.

”Olen innoissani, kun voi konsulttivuosien jälkeen heittää tumman puvun narikkaan ja hypätä ”käytännön maailmaan” uusien haasteiden pariin”, toteaa Juho Nokelainen.

”Aktiivitilojen tarina on vielä alussa, joten on jännittävää olla mukana jo alkuvaiheissa rakentamassa uutta yhtiötä Suomen kiinteistömarkkinoille.”

Aktiivitilojen osakas Tatu-Pekka Koivupuro toteaa, että Juhon huumorilla höystetty ja palveluhenkinen ote sekä ammattitaitoinen ja suoraviivainen työtapa ovat tervetulleita vahvistuksia tiimiimme.

Lisätietoja antavat:

Aktiivitilat, Juho Nokelainen, puh. 050 407 7492

Aktiivitilat, Tatu-Pekka Koivupuro, puh. 050 411 7844.